Kekri, joka tunnetaan myös nimellä köyri, köyry ja keyri, ei ehkä ole tunnetuin pakanallinen juhla, mutta sillä on vahva historia ja monet Kekriin liittyvät perinteet on siirretty nykypäivän juhliin.
Lyhyesti sanottuna Kekri on suomalainen sadonkorjuujuhla, jonka juuret ovat syvällä Euroopan maataloudessa. Kekri oli sadonkorjuun juhla, mutta myös uuden vuoden juhla. Kekrin ydin oli pako töistä ja herkutteleminen juuri kerätyn sadon kera. Jos joku jäi nälkäiseksi, se merkitsi sitä, että seuraavan vuoden sato jäi vähäiseksi.
Sadonkorjuujuhla on yksi vanhimmista vuodenaikojen perinteistä, koska se liittyi vahvasti sadonkorjuun päättymiseen. Vuodenaikojen kierto hallitsi ihmisten tapaa nähdä maailmaa ja luonnon lahjojen kerääminen oli yksi vuoden suurimmista juhlista. Kekriin valmistautuminen kesti koko kesän viimeiseen sadonkorjuupäivään asti. Alussa Kekrillä ei ollut tarkkaa päivämäärää, ja jokainen maatila juhli juhlaa aina, kun vuoden työ oli saatu päätökseen. Lopulta päivä laskeutui enemmän kohti pyhäinpäivää, marraskuun alussa.
Ennen nykyaikaisia kalentereita oli luonnollista aloittaa vuosi siitä, mihin edellinen satovuosi päättyi. Kekri oli uuden vuoden lopun ja alun juhla. Kekri tulee vanhasta suomen sanasta kekra tai kekraj, joka tarkoittaa pyörää tai pyöreää. Maaseudulla elettiin aina 1800-luvulle asti omaa aikaansa juhlien Kekriä uutta vuotta, vaikka nykyaikainen kalenteri oli jo vakiintunut kaupungeissa.
Yksi perinteistä oli, että nuoret pukeutuivat Kekripukkiksi (miehet) ja Kekritäriksi (naiset). Kekritär oli pukeutunut päästä varpaisiin kokonaan valkoisiin, koska he esittivät haamuja. Kekripukilla oli yllään nurinpäin käännetty turkki. Lusikat, leikkurit tai muut tarvikkeet kiinnitettiin turkkiin, kun he kulkivat talosta taloon pyytäen olutta ja ruokaa. Jos heidät käännettiin ovella, he voivat uhata rikkoa jotain.
Kekripukin ja Kekritärin lisäksi uskottiin, että tiloilla vaelsi myös henkiä. Uskottiin, että Kekrin aikana esi-isät tulivat katsomaan kuinka hyvin tilasta pidettiin huolta. Kekripukkiksi ja Kekritäriksi pukeutuneet nuoret sulautuivat muiden henkien joukkoon. On mahdollista, että esi-isien joukossa oli pahoja henkiä, joten oli tärkeää polttaa tulta, jotta ne, jotka eivät olleet tervetulleita, pysyivät poissa. Jotkut käyttivät taskulamppuja, mutta toiset myös kaivertivat nauriita käyttääkseen niitä lyhtyinä. Kuolleiden muistaminen oli osa Kekriä, niin kuin se on nyt osa Halloweenia.
Henkimaailman ja arkimaailman välisen rajan uskottiin olevan ohuimmillaan Kekrin aikana. Vuorovaikutus kuolleiden kanssa oli helpointa tänä aikana. Raja oli ohuempi, koska auringon ja kuun kierto ei ollut tasapainossa vuoden kuluttua. Ennen kuin täysi vuosi oli kulunut, oli jakoaika (vapaasti käännetty jakojakso) kekri-uuden vuoden ja auringon luonnollisen kierron kiertämisen välillä. Tämä ajanjakso kesti noin 12 päivää, ja tänä aikana ihmiset elivät kaksi vuotta. Uskottiin, että tämä oli paras aika ennustamiseen, tulevaisuuden ennakointiin, loitsuihin ja töistä poisjäämiseen.
Kekri nähdään Halloweenin esi-isänä, mutta myös monet kekriperinteet siirtyivät jouluun, kun joulun suosio kasvoi Suomessa. Kekripukista tuli Joulupukki, ja juhliminen ja pidempi loma festivaalin ympärillä siirtyi myös jouluun.
Lue lisää Kekri.fi:stä